Etusivu Lean blogi

LEAN BLOGI
Yritykset löytävät ammatti-osaajat läheltä
07.07.2010 21:52

Innovatioympäristö ruokkii elinkeinoelämän kehittymistä. Tiedämme, että yliopistojen ympärille rakentuu  tutkimusta ja työpaikkoja, yrityksiä ja taas työpaikoja.

Ammattikoulutus tuottaa osaajia yrityksille. Koulutustarjonta samalla myös omalta osaltaan muovaa alueen yrityskenttää.

Oulun yliopiston Kajaanin Lönnrotinstituutin ja Suomen Aluetutkimus FAR ovat tehneet aiheesta tutkimuksen. Vetovoimaisuutta vähentää tutkimuksen mukaan heikko saavutettavuus, suppeat kolutusjärjestelmät, pienet ja yksipuoliset työmarkkinat, seudun tuotantovaltaisuus, heikko imago sekä puutteet asuinympäristössä. Hmmm.

Olisi löydettävä jokaisen alueen / seudun oma vahvuus ja ruokittava sitä. Hajanainen yritystoiminta ei pysty pitämään yllä tutkimustoimintaa. Pienet resurssit ja tarpeet eivät ole riittäviä tilaamaan tarvitsemaansa koulutusta ja sitä kautta työn osaajia. Maakuntien ja seutujen haasteena onkin tukea innovaatiotoiminnan ja yrityselämän tiivistä yhteistyötä ja keskustelua. Yhteisvoimalla syntyy uutta ja pystytään vastaamaan ammatiosaajien kysyntään.

 

 

 
Maaseututoimen yhteistyöalueet
09.06.2010 14:33

Maaseutuhallinnon paikallinen toiminta on aika näkymätöntä tavalliselle kuntalaiselle. Maatalousyrittäjät sen sijaan tietävät heti, mistä puhutaan.

Eu:n taholta on tullut vaatimuksia eriyttää hallinnollisia töitä, niin ettei sama viranomainen käsittele tukihakemusten eri vaiheita asian edetessä hakuajasta maksatukseen ja valvontaan.

Työssähän täällä vain ollaan ja ohjeita toteutetaan siten, kun niitä ylhäältä tulee. Ohjeita työstää meille MAVI maaseutuvirasto ja MMM maa- ja metsätalousministeriö sekä sen alaiset ELY-keskusten maaseutuosastot maakunnissa.

 

Nyt omaa työtään joutuu tarkasti seuraamaan, ettei käsittelyketjuja synny kenenkään asiakkaan kohdalle, on tarkoituksenmukaista suurentaa toiminta-aluetta. Ehkä näin meille tarjoutuu mahdollisuus myös "asiakasneuvojan" tehtäville, jota ei siis tukien käsittelijä voi tehdä. Ehkä tämä ko neuvoja voisi jopa tallentaa sähköisesti asiakkaiden puolesta hakemuksia .... hmmm

 

Huittinen, Kokemäki ja Nakkila työryhmänä kokoontui eilen tiistaina. Teimme esityksen yhteistyöalueeksi, joka meidän mielestä olisi hyvä lähtökohta. Omasta mielestäni paras vaihtoehto olisi, että Satakunnassa toimisi kolme eri yhteistyöaluetta. Pohjois-Satakunnassa yksi, Keski-Satakunnassa toinen ja Etelä-Satakunnassa kolmas. Muuten alueet jäävät muutaman vuoden kuluttua liian pieniksi, koska asiakkaat vähenevät koko ajan ja sähköinen haku yleistyy. 

 

Jää nähtäväksi, miten kunnat päättävät kukin omalla kohdallaan toimia. Kuka menee kenen kimppaan.

 

  

 

 

 

 

 
Karvian kunnan strategia
09.01.2010 19:26

Mielenkiintoista on lukea strategiaa jonka visio on laadittu tälle kuluvalle vuodelle. Valittu visio on saavutettu: "Karviassa on vahva kulttuuri, perinteistä pidetään kiinni, elinympäirstö on viihtyisä ja turvallinen. Karvian kunnan vahva talous mahdollistaa hyvien ja kilpailukykyisten palveluiden tuottamisen kuntalaisille, mikä osaltaan lisää kunnan vetovoimaisuutta. Kunnassa on merkittävää puu- ja metalliteollisuutta, maa-ainesten ottoa sekä vahvaa maa- ja metsätaloutta. Palvelu- ja matkailualat ovat kehittyneet seutuyhteistyön avulla." Näinhän juuri on vuonna 2010.  

Mutta onko tarkalleen ... Kuntaimagon vahvistamisen tavoitteeksi asetettiin mm.: "Karvialaiset" sarjakuvaa julkaistaan Helsingin Sanomissa viimeistään vuonna 2010! No jopas olisikin hieno juttu. En kyllä lue "Hesarista" sarjakuvia niin, että saattaa se siellä jo ollakinLaughing

Nyt vain uutta, yhtä osuvaa, strategiaa rakentamaan kunnan toiminnan rungoksi ja yhteiseksi suuntaviivaksi. Maailma on melko erilainen kuin suunnitteluvuonna 2002.

 
SATAEDUn johtotehtävä
09.01.2010 17:44

Oman kotikuntani Harjavallan, kuten muidenkin osakaskuntien, tavoitteena oli mahdollistaa kaikin tavoin Pohjois-Satakunnan ammatti-instituutin, ja Kokemäenjokilaakson koulutuskuntayhtymän yhdistyminen. Tämä tavoite toteutui vuoden 2010 alusta ja käytännön yhteistyö on aloitettu sujuvasti jo edellisen vuoden puolella. Tästä voimme kaikki luottamushenkilöinä, mutta ennen kaikkea henkilöstönä, onnitella itseämme ja toisiamme. Kiitos!

Olen nyt neljättä kautta maakuntatason luottamustehtävissä. Omaksi alakseni olen tuntenut lähinnä aluekehittämisen, johon koulutuksen saavutettavuus ja vaikuttavuus kiinteästi kuuluvat. Aluehallintouudistuksen mukana Satakuntaliitto sai vetovastuun mm. ammattikoulutuksen tarpeen ennakoinnista.  On tärkeää, että tätä tehtävää tullaan toteuttamaan laajassa yhteistyössä asiantuntijatyöryhmän tuella.

SATAEDU - Satakunnan koulutuskuntayhtymä toimii hajautetusti. Eri koulutusyksiköt ovat selkeästi profiloituneet, mutta samalla kokonaisuutena pystyvät tarjoamaan monipuolista opetusta niin ensimmäistä ammattiaan opiskeleville kuin täydennyskoulutusta hakeville. Suuren yksikön mahdollisuutena näen vetovoiman ja näkyvyyden sekä sisäisen joustavuuden mm. koulutustarjonnassa.

SATAEDUn paras markkinkonsultti on ammattiin valmistunut ja työ- tai jatko-opiskelupaikan saanut oppilas.  

Lea Palomäki SATAEDU/ hallituksen puheenjohtaja 2010

 
JÄMIJÄRVEN LUO
18.11.2009 22:15

Jämijävi erottuu maakuntakaavasta ja ulkopuolisen silmin edukseen. Miltä Jämijärvi näyttäisi ilman noita merkittäviä luontokohteita, olisiko se luontomatkailukohde siinä määrin missä nyt, tai ainakin mitkä mahdollisuudet siellä on!!!


Kaunis sorapohjainen Mertiöjärvi ja Pitkälahti.

Lue lisää...
 
Mistä totuus ulvilalaisille?
20.12.2008 10:08

Tämä lainattu teksit sisälsi asiaa! Itsekin olen peräänkuuluttanut valtuutetujen vastuuta ja myös luottamusta valtuutettuihin. Miksi muuten valtuutetut valitaan?

Lue lisää...
 
Pohjois-Satakunnan seututilaisuus
09.12.2008 16:50

No vihdosta viimein se seututilaisuus saatiin pidettyä ja hyvä olikin, joskin taas maratonikokous. Autoni oli 3 tunnin parkkipaikalla 5 tuntia, ennen kuin muistin siirtää ... ei tullut sakkoja Laughing

Lue lisää...
 
Mitä mielessä
09.12.2008 16:45

Jos joku kysyisi mitä kuuluu, niin vastaus olisi lyhyesti:

Maakuntakaava-asioita pää täynnä, paineet opiskelussa, varovaiset joulun odotukset perheen kanssa ja kaiken muun, kuten luottamustehtävien jaon ym yritän unohtaa parhaani mukaan.

 

 
Maakuntakaavaa käydään nyt läpi osina
28.11.2008 14:34
Lue lisää...
 
"Jokilaakso" -Ulvila
19.11.2008 12:52

Palvelut etääntyy, mutta ei lähipalvelut, jotka on lueteltu yhdistämissopimukseen:äitiys- ja lastenneuvola, lääkäri- ja hoitaja vastaanotto, näytteenotto, suun terveydenhuoito, lastensuojelun alkukartoitus

Lue lisää...
 
Kuluvan vaalikauden huiput
22.10.2008 23:13

Tässä kuntavaalien alla tulee pohdittua kuluvaa ja pian takana olevaa vaalikautta kunnallispolitiikassa. Oli muuten ensimmäinen kauteni.
Niin tylsältä kuin politiikka kuullostaakin, on siinäkin omat huippuhetkensä...

Lue lisää...
 
"Jokilaakson kylien kohtalo"
16.10.2008 23:37
Kylillä on elämää ja omat vahvat kannattajansa, yrittäjät ja perusasukkaat. Jotkut eivät vain osaa elää tiheässä palveluasumislähiössä, vaan kaipaavat vihreille, väljille laitumille kirmailemaan. Valinnan vapaus asumisen suhteen on säilytettävä ja sitä kunnioitettava.
Lue lisää...
 
Olipa kova kokous!
16.10.2008 22:57

Joo, oli kova 3 tunnin maratonikokous ja paljon asiaa yhdessä. Tiesin jo esityslistaa lukiessani, että töitä on. Kirjoittelin ylös kaikki kysymysmerkit ja kritiikit. Niitä tuli tosi paljon lähetin ne etukäteen valmistelijolle Satakuntaliittoon. Kysymyksessä oli siis maakuntakaavatoimikunnan kokous. Otin asian tosissani, koska esityslistan päätösesitys oli: ".. hyväksytään annetut vastineet  .." eli tämän jälkeen meikäläisten suu tukitaan ko asiassa.

Lue lisää...
 
Missä maakuntakaava makaa?
09.10.2008 11:00
Maakuntakaavan kannanottoihin ollaan nyt laatimassa vastauksia. En ollut ihan tyytyväinen näihin vastuksiin. Mikä mättää: lue ...
Lue lisää...
 
Harjavallassa tarvitaan harjaa!
24.09.2008 22:59
Harjavallassa ajankohtaista
* Jokilaakso -työnimellä kulkeva Ulvilan, Nakkilan, Kokemäen ja Harjavallan kuntaliitosselvitys käynnissä. Mahdollinen kuntaliitos vuonna 2011? Päätös asiasta halutaan tehdä nykyisillä valtuustoilla. Yksimielisyys on laajaa, paitsi Ulvilassa, jossa äänekkäitä vastaan asetteluja mm. Ulvilan SDP:n vaaliteema on kaataa kuntaliitos!
Keskusta on vahvasti ja laajasti kuntaliitoksen kannalla.
... lue lisää ajankohtaisista asioista
Lue lisää...
 
Satakunnan Kansan päätoimittaja on fiksu!
21.09.2008 12:01

Poikkeuksellisesti julkaisen tässä muun kuin oman mielipiteeni, kosk amuillakin on näköjään tosi hyviä mielipiteitä:

Satakunann Kansa 21.09.2008
Jouko Jokinen
Kirjoittaja on vastaava päätoimittaja.

Lue!

Lue lisää...
 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 Seuraava > Loppuun >>

Sivu 1 / 3

Etsi

Käyttäjät sivustolla

Sivustolla on 1 vieras